Outside the box

Tänään(kin) meillä kävi tuttuja kyläilemässä ja täytyy kyllä todeta, että sen jälkeen kun pennut on siirretty olohuoneeseen, ovat ne puhjenneet kukkaan. Alun perin oli tarkoitus ottaa lentoboksi pois, mutta pennut  ovat nyt niin mieltyneitä siihen, että se saanee palvella nukkumapesänä niin kauan, kuin koko kööri siihen mahtuu. Tänään pennut pääsivät myös laatikon ulkopuolelle ja hieman yllättäen rauhallisimmat pennut Möhkö ja Musti tutkivat koko olohuonetta rauhallisen määrätietoisena, kun taas muut pysyttelivät meidän läheisyydessämme ja pois liukkaalta lattialta. Kaikista onnellisin uudesta kokemuksesta oli Läikkä, joka häntä heiluen hyöri ympäriinsä. Tätä lisää!

Pentujen sosiaalistamiseen osallistuu myös minun uusi harrastuskoiranpentuni Kössi, joka tosin olisi ajoittain mielellään niin raju, että sitä on vahdittava silmä kovana pentujen ollessa "jaloissa". Jokin tuossa rajussa isoveljessä kuitenkin - tai juuri siksi - kiinnostaa pentuja valtavasti. Toiset rohkaistuvat samalla kuin yksi oppii malttamaan mielensä. Win-win!

Kivoja kohtaamisia, uusia kokemuksia

Meillä on käynyt tällä viikolla ihan superkivoja vieraita ja on hauskaa huomata, että Soni on jo täysin rento, vaikka pentujen parissa hääräisivät sille vieraammatkin henkilöt. Soni on näyttänyt ehdottomasti parhaat puolensa (eli ollut oma ihana itsensä) ja voin todella olla ylpeä siitä!

Kukas tänne seuraavaksi tulee?

Parhaat koiranhoitajat istuvat laatikossa kelloon katsomatta

 Pennut nauttivat tänään ensimmäisen kerran piimää. Hyvältä maistui!

Virallisia nimiä on nyt hahmoteltu, sillä mikrosiruttaja on tulossa ensi viikolla ja siihen mennessä on syytä olla ristiäiset pidettynä. Nimiin sisältyy hiukan rodun alkuperää ja myös vanhempien nimet tulevat niissä näkymään. Jännä nähdä, minkälaisia kutsumanimiä näistä sukeutuu. 

Tulisi vain se kesä, niin pääsisivät ipanatkin viikonloppuna ulos.

Neljäs viikko maaseudun rauhassa

Neljäs viikko vietettiin maalla Hauholla. Heti kärkeen aloitettiin kiinteiden ruokien syöminen Royal Caninin Starter Mousse-purkkiruoalla. Ensimmäisen aterian syötin käsistäni, eikä kenelläkään vielä alkuviikosta ollut hampaita suussaan. Viisi päivää myöhemmin tilanne oli jo toinen, ja pienet naskalit tuntuivat selkeästi! Ruoka maistuu kaikille pennuille hyvin ja sitä tarjottiin kaksi kertaa päivässä: ensin pelkkää purkkiruokaa ja loppuviikosta mukaan oli sekoitettuna hyvin turvotettua Purina Pro Planin pienten pentujen kuivaruokaa, jota pentujen olisi tarkoitus syödä myös uusissa kodeissaan.

Niin uutta ja eksoottista, että osa pennuista suorastaan tärisi jännityksestä!

KUKKUU! Terv. Panda

Viikon edetessä pentulaatikon asukit alkoivat olla päivä päivältä liikkuvaisempia ja sosiaalisempia. Erityisen vauhdikkailta vaikuttavat tällä hetkellä Panda ja Tupla, rauhallisimman vaikutelman antavat Möhkö ja Musti. Nyt kun pennut ovat myös nousseet jaloilleen alkaa niistä nähdä paljon paremmin rungon mittasuhteita ja muutakin olemusta. Ei sillä, että olisin välttämättä mikään "pro" niiden arvioinnissa: ihanilta näyttävät minun silmiini kaikki!

Kynsiä leikkasin joltakin miltei päivittäin ja viikon mittaan pennuilla riitti myös runsaasti ihailijoita. Pennut selkeästi nauttivat saamastaan huomiosta ja Sonikin on jo täysin vapautunut vieraiden läsnäollessa. Pennut kuitenkin väsyvät erittäin nopeasti, joten visiitit ovat vielä perin lyhyitä. :)

Kiinteän ruoan aloituksen seurauksena Soni viettää selkeästi vähemmän aikaa pentujen kanssa ja esimerkiksi öisin pennut nukkuvat pitkiä pätkiä vailla imetystä. Alkaahan tuo jo aika tuskaiselta näyttääkin, Soni on nimittäin melko pieni koira ja kroppa on tosiaan ollut kovilla tämän kuusikon kanssa.

Romulus, Remus ja pari muuta kaveria

Maalla Soni nautti jo 1,5h metsälenkeistä ja otti muutenkin selkeästi etäisyyttä äitiyteen. Vaikuttaa siltä, että pikku hiljaa pennut saavat enemmän ja enemmän seuraa ja turvaa toisistaan ja äiti siirtyy hipi hiljaa takavasemmalle. Suunnitelmissa oli myös päästä ulkoilemaan pentujen kanssa, mutta valitettavasti tämä Suomen kostea ja kolea kesä viivästytti suunnitelmia vielä toistaiseksi.

Kotimatkalla kuljetuslaatikosta kuului jo ajoittain pientä protestointia, vaikka matka kaikkinensa sujui jälleen mallikkaasti. Kotona pennut pääsivät muuttamaan olohuoneeseen, jossa ne saavat paitsi aiempaa enemmän tilaa, myös mahdollisuuksia tutustua ja tottua kodin elämään entistä monipuolisemmin.

Se "virallinen" pentulaatikko, jossa automatkan jäljiltä vielä kuljetuslaatikko

Pentujen passikuvat ja punnitukset jäivät pyykkirumban takia alkuviikkoon. Ensi viikolla luvassa on myös runsaasti vieraita, joista osasta tulee pennuille varmasti myöhemmässä vaiheessa varsin tuttuja. :)

Kolme viikkoa viiveellä

Kolmen viikon iän kynnyksellä pennut saivat matokuurin ja laajensivat elintilaansa tulemalla välillä ulos pentulaatikosta. Soni-äitikin rentoutui ja suostui jo lähtemään melkein tunnin lenkille, sekä kovana uimarina myös kahlaili muutaman kerran lenkkeilyn ohessa. Kolmannella viikolla pennut alkoivat olla ajoittain jo melko virkeitä ja jaksoivat jonkin verran seurustella. Meillä kävi vieraita (= perheellemme ja koirillemme entuudestaan tuttuja ihmisiä) miltei päivittäin ja totuttelu vieraiden käsittelyyn aloitettiin varovasti. Viikon lopuksi riensimme lomalle maalle, joten pennut saivat ensimmäisen autokyytinsä äidin kanssa samassa kuljetuslaatikossa. Kaikki sujui hienosti ja laatikossa tuhisi tyytyväinen kuusikko. Kivikatujen kasvattina en tietenkään ollut huomioinut, ettei verkko ole yhtä kattava kaikkialla, ja niinpä blogin päivitys sai odottaa kotiinpaluuseemme saakka. 

 Muutamat onnistuneet kasvokuvatkin saimme otettua, mutta olisihan se liikaa vaadittua, että kaikista kerralla. :) Jokos tunnistatte nämä pikkumallit?

Vieraita on riittänyt, sekä pieniä että isoja.

Kaikki pennut kasvavat erittäin tasaisesti. Kolmeviikkoisten painot:

Läikkä 750g

Musti 750g

Möhkö 850g

Hertta 718g

Panda 703g

Tupla 870g

Muita eroja (luonne, rakenne jne.) on vielä varsin vaikea nähdä, mutta onhan se mukavaa, että jää jokaiselle viikolle jotakin uutta odotettavaa. 

Pieni ja hento ote, siinä kaikki

Pentulaatikon laajennusosa: kaksi huonetta ja keittokomero :) Huom. huterat ensiaskeleet

Istumaimetys

Pennut 2 viikkoa

Pennut ovat nyt kaksi viikkoa vanhoja ja aika tuntuu kuluvan kuin siivillä! Toisella viikolla kaikilla aukesivat silmät, ensin Pandalla ja viimeisenä Tuplalla. Pentulaatikossa myös kävellä horjutaan, sekä useampi pentu on jo kiivennyt laatikon (joka oikeasti on pehmeä keinonahkainen koiransänky) reunan yli. Vaihdoimme pennut eilen korkeampireunaiseen koirapetiin, jonka matalan sisääntulon torppasin lasten patjalla (joka kauniisti näkyy kuvien taustalla…huoh). Mieheni viritteli viime viikolla olohuoneeseen myös "virallisen" pentuaitauksen, jonne pennut siirtynevät lähipäivinä. 

Sadepäiviä on toisella viikolla riittänyt. Silloin meillä otetaan rennosti.

Toisella viikolla leikkailin kaikkien pentujen kynsiä ensi kertaa ja se onnistui parhaiten pentujen nukkuessa. Käytössäni on marsuille ja kaneille tarkoitetut kynsisakset, mutta homma hoituisi hienosti myös ihmisten kynsileikkurilla. Itse olen vaan tottunut  leikkaamaan kynsiä noilla eläinten saksilla, niin tuntuu että ihmisten leikkuri on liian voimakas ja vie vahingossa vaikka varpaan mukanaan. En saanut yksittäisen pennun kaikkia kynsiä leikattua kerralla, vaan jaoin homman useampaan päivään ja leikkasin vain niin kauan, kun pentu oli unessa/levollinen. Heti jos pentu muuttui levottomaksi, annoin sen olla. Uskon, että näin pennut tottuvat pikkuhiljaa hyvin käsittelyyn.

Painot ovat nousseet kaikilla upeasti ja pennut eivät enää mahdu siihen kippoon, jossa niitä ensimmäisellä viikolla punnitsin. Kaksiviikkoispainot olivat seuraavat (syntymäpaino suluissa):

Läikkä 634g (205g)

Musti 619g (220g)

Möhkö 719g (244g)

Hertta 595g (185g)

Panda 606g ( 212g)

Tupla 720g (244g)

Soni on kyllä kovilla ja tuntuu, että se söisi koko ajan, jos saisi itse päättää. Tällä hetkellä sen pääravintona on Purina Pro Planin penturuoka, jonka lisäksi se saa pennuille tarkoitettua VOM-raakaruokaa ja lisäksi tietysti kaikkea herkullista kotikeittiöstä. Ensi viikolla pennut aloittavat kiinteän ruoan maistelun, jolloin Sonikin alkaa päästä hiukan helpommalla.

Kaksiviikkoiskuvia otettiin kolmeen otteeseen, koska niistä tuntuu olevan mahdotonta saada hyviä, tarkkoja tai kuvaavia. Tässä tänään otetut "yhden käden" otokset, juuri sellaisena kuin ne sattuivat kameralle tallentumaan. Yritän saada paremmat kasvokuvat tämän viikon aikana.

Läikkä söpöliini

Musti, joka tuli ensimmäisenä ulos pentulaatikosta

Möhkö, rentoheikki

Hertta, joka ei tällä kertaa tykännyt kuvaamisesta lainkaan

Panda, ensimmäinen tarkkasilmäinen

Tupla, jonka väritys on jännittävä ruskeaan taittuva musta

Tällä kolmannella viikolla meille saapuvat ensimmäiset pennunkatsojat lähipiiristämme. Tässä vaiheessa ei vielä pentua kenellekään valita, vaan enemmän tunnustellaan mikä pennuista tuntuisi omimmalta. Koska osa haluaa harrastaa koiransa kanssa ja toiset haluavat enimmäkseen kotikoiran on tärkeää myös odottaa, että pennuista näkee sekä purennat ja kivekset, rakenteen kun ne liikkuvat, että hiukan enemmän kunkin omaa luonnetta. Pentujen luovutushan on viikolla 34, joten kaikki perheet ehtivät varmasti tapaamaan pentuset ja kertomaan lisää omista toiveistaan ja tuntemuksistaan ja kukin pentu löytää lopulta itselleen täydellisen kodin.

Kidou

Kun meille alkoi ystäväpiiristä tulla toiveita saada perheenjäsen Sonin pennusta, uskalsimme vihdoin toteuttaa vuosia hautuneen unelman koirien kasvatuksesta. Tärkeitä asioita pentueen isää valitessa olivat rohkea ja sosiaalinen luonne ilman mitään arkuuksia tai pelkoja (esim. erilaiset äänet kuten ilotulitukset tai vaikkapa epävarmuus liikkua liukkaalla alustalla), sekä rodunomainen ulkonäkö. Mitään todettuja allergoita tai herkkyyksiä ei tietenkään saanut esiintyä.  Halusin isäksi uroksen, jolla on vahva luusto ja hyvä sukupuolileima ja joka ei ole liian "tyylikäs" - pihakoiranhan kuuluisi olla hiukan kirveellä veistetyn näköinen, eli sellainen maalaisjörrikkä. Katselin aikani Suomesta sopivia isäehdokkaita ja muutamia lupaavia löysinkin. Valitettavasti ne minua miellyttävimmät omasivat jonkin ei-toivotun piirteen: isäkandidaateissa oli voimakasluonteisia (Soni on luonteeltaan topakka ja halusin hiukan rauhallisemman isän), C-lonkkaisia (Sonilla on B-lonkat ja halusin A-lonkkaisen isän) tai niissä tai niiden aiemmissa pentueissa oli toiveita tyypin, luonteen tai terveyden osalta.

Onnekseni pyysin ja sain apua Sonin kasvattajalta Tanskassa, joka suositteli minulle muutamaakin urosta, mutta eniten näistä puhutteli Kidou. Kidou asuu Kööpenhaminassa vanhemman rouvan kaverina ja on juuri sellainen tasapaksu jässikkä, joka ulkonäöllään puhuttelee minua. Ronski maalaisherra, joka seisoo tukevasti kaikilla neljällä tassullaan ja on tunnistettavissa urokseksi mistä tahansa suunnasta. Silmät saisivat olla aavistuksen tummemmat ja hampaista Kidoulta puuttuu ylhäältä kaksi P1:tä. Näyttelyt eivät ole Kidoun omistajan "juttu", joten se on esitetty ainoastaan kerran saaden arvosanan ERInomainen. Lonkat ovat parasta A-ryhmää. Tanskassa ei vaadita pihakoirien tarkastamista silmien ja kyynärien osalta ja siksi pentue ei täytä Suomen pihakoirayhdistyksen jalostussuosituksia.

Tyypillinen olematta liian tyylikäs 

Tapasin Kidoun ensimmäisen kerran astutuksen yhteydessä ja se oli iloinen ja sosiaalinen, mutta melko rauhallinen herrasmies, joka hurmasti minut olemuksellaan. Omistaja kuvailee Kidouta luonteeltaan tasapainoiseksi ja erittäin iloiseksi pieneksi koiraksi. Kidou tulee ongelmitta toimeen sekä narttujen, että urosten kanssa ja se rakastaa lapsia. Kidou ei hauku koskaan, mutta on erittäin tarkkaavainen luonteeltaan ja osallistuu perheen touhuihin mielellään.

Nuoripari nuuskuttelee. Kidou on maskuliininen, mutta ei liian kookas.

"Naiset ensin", sanoo herrasmies taka-alalla

Ihana " sikaniska", joka toi mieleeni vanhan, jo edesmenneen staffiurokseni

Huumorintajuinen,  leikkisä, sosiaalinen - pihakoira parhaimmillaan

Kidoun aiemmat (joskin melko nuoret) pennut ovat vahvaluustoisia ja tyypiltään hyviä. Ne ovat luonteeltaan iloisia ja sosiaalisia sekä pelottomia. Tällä hetkellä pentulaatikon pennuissa näkyy Kidoun vahva väritys ja voimakas luusto sekä kompakti rakenne. Odotan innolla, mitä ominaisuuksia Kidoun luonteesta periytyy pesueelle.

Yhdistelmän sukutaulu vielä kertaalleen täällä:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=DK13438/2010&ReknoE=ER22050/13

Yhdistelmän sukusiitosaste on 0%, eli vanhemmat eivät ole lainkaan sukua keskenään.

Soni

Lupasin kertoa jotakin pentueen vanhemmista ja tietysti helpompi on aloittaa tästä omasta yksilöstä, eli pentueen emästä Sonista. Sonihan on meidän perheen ensimmäinen pihakoira, joka tuli taloon meidän asuessamme Tanskassa. En ollut tätä rotua aiemmin tavannut, mutta työkaverini kehotti minua tutustumaan rotuun kun aloin puhua pienen koiran hankkimisesta. Meillä oli tiedossa, että vanha whippetimme ei enää kauan elä, joten halusin toisen koiran ja elämäntilanteesta johtuen tuntui mukavalta, että koira olisi aikuisenakin kätevän kokoinen, lapsiystävällinen ja kaikin puolin helppohoitoinen, eli lähtökohtaisesti perusterve, liioittelematon rakenne sekä lyhyt karva olivat kriteerit. Halusin myös aktiivisemman ja sosiaalisemman koiran kuin whippet oli ollut, enkä halunnut enää voimakkaasti metsästysintoista koiraa. Totta puhuen pentua katsomaan mennessämme en ollut ihan varma mitä vastassa olisi, mutta kasvattajalle sisään päästyämme olin aivan myyty - tämä rotu valloitti perheemme kerralla!

Millainen koira Soni sitten on? Se on aktiivinen ja seurallinen koira, joka haluaa osallistua kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Se on myös kova tarkkailemaan pihapiirin tapahtumia, mutta ei hauku sisällä käytännössä muuten kuin käskystä. Koska asumme kerrostalossa, opetimme sen heti pennusta asti hiljaiseksi kieltämällä tapahtumien ääneen kommentoimisen. 

Sohvan selkänojalta pienikin näkee paremmin. Pihakoira haluaa nähdä ja näkyä.

Soni - pihakoirille tyypilliseen tapaan - haluaa olla lähellä omaa ihmistä. Se nukkuu mielellään sängyssä jalkojeni vieressä, mutta joskus on pakko päästä myös ihan kasvojen lähelle kuuntelemaan omistajan hengitystä. Mikäli ei halua koiraansa sänkyyn, voi olla hyvä aloittaa omaan paikkaan totuttelu omistajan sängyn vierestä. Pienenä pihakoira ei yllä kiipeämään sänkyyn (ja jos se sinne nostetaan, pitää olla varovainen ettei se pääse putoamaan!), mutta jos (ja kun) sen kerran sinne ottaa, on vaikea enää perääntyä. Koiraa ei toki tarvitse päästää ihmisten makuutiloihin lainkaan, mutta pienen pennun jättäminen yksin koko yöksi (etenkin jos se joutuu jo työpäivän ajan olemaan yksin) voi olla koiraa kohtaan melko stressaavaa. Pihakoira leimautuu vahvasti perheeseensä ja se haluaa tuntea kuuluvansa osaksi laumaa, eikä haluakaan olla itsenäinen ja omissa oloissaan perheen ollessa kotona.

Läheisyys lämmittää

 Pihakoira on "suuri koira pienessä paketissa" ja se pärjää täysikasvuisena hienosti isojen koirienkin kanssa - luonnetta ja pelisilmää riittää. Pihakoira on pentuna niin pieni, että sitä tulee suojella jäämästä isompien koirien jalkoihin, eli kovin rajuihin leikkeihin sitä ei tule päästää. Turvallisten isojen koirien kanssa voi huoletta lenkkeillä ja leikkiä yhdessä, jos tietää että isommat eivät ole liian rajuja. Aikuisena pihakoira tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja, meillä kerrostaloasukkaina lenkkeillään noin 3 tuntia päivässä, omakotitalossa asuvalle soisin omatoimisen pihapuuhailun lisäksi ainakin yhden, vähintään tunnin lenkin päivässä. Soni on luonteeltaan aika topakka ja kiireinen, eikä siltä jää mitään huomaamatta. Se tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa, mutta on niitä kohtaan helposti dominoiva. Koska se on kasvanut isomman, itseään huomattavasti lepsuluonteisemman koiran kanssa, se luulee etteivät fyysiset ominaisuudet rajoita sitä vaan mikäli tiukka tilanne tulee, on kaveri heti selän takana puolustamassa. Käymme koirapuistossa satunnaisesti ja Soni ei ole koskaan joutunut tappeluun kenenkään kanssa. Sillä on pieneksi koiraksi melko reippaat leikit ja ronskit otteet.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuva: K. Reikko

 Meillä koirat asuvat perheen keskellä ja ne ovat tottuneet lapsiin ja kaikkiin elämän perusääniin ja -toimiin. Koska pihakoira on pienenä hyvin pieni, ei se ole alle kouluikäisten lasten nosteltavissa ja hyvin pieniä lapsia tulee valvoa pennun kanssa koko ajan. Vahingossakin voi sattua, jos pentu putoaa sylistä tai jää vauhdikkaan leikin jalkoihin. On aikuisten tehtävä opettaa lapsia kunniottamaan pientäkin koiraa ja käsittelemään sitä oikein. Pihakoirajalostuksen kulmakivi on rodun lapsiystävällisyys. Vanhoissa kuvissa rodun edustajat poseeraavat usein lasten kanssa ja yksi tärkein jalostuskriteeri on aina ollut luotettavuus lasten kanssa. Soni on aina ollut hyvin ystävällinen kaikille lapsille ja se leikkii ja touhuaa mielellään lasten kanssa. Soni on myös lasten talutettavissa aikuisten läsnäollessa, mutta sen verran siinä on voimaa, että kurren tai pupun nähdessään lapsi ei sitä pysty pysäyttämään.

Aurinkoläikässä.Soni ja Peppi. Peppi asuu Suomessa lapsiperheessä ja on Kidoun pentu aiemmasta pentueesta Tanskassa. Iloinen, peloton ja sosiaalinen sekä (toistaiseksi) terve pihakoira.

Pihakoira on iloinen, sosiaalinen ja seurallinen sekä ehdottomasti huumorintajuinen ja älykäs rotu. Siitä saa kauniisti käsittelemällä ja kunnollisella kotikasvatuksella mitä parhaimman perheenjäsenen, joka parhaimmillaan elää pitkän ja terveen elämän. Pihakoirassa on vain yksi yleisesti tunnettu huono puoli - niitä on harvoin perheessä ainoastaan yksi, vaan rotu vie helposti mennessään.

Viikkonäkymiä

Ekan viikon kunniaksi otettiin selfiet. Eihän näistä paljon mitään muuta nää, mutta kasvot ovat kaikilla persoonalliset. Musti oli sitä mieltä, että ihan turhaa hommaa, joten kuva jäi epätarkaksi. Kaikki ovat vielä niin pieniä, että kuvat saatiin otettua pennun ollessa yhdellä kädellä. Ihania pieniä!

Läikkä

Musti

Möhkö

Panda

Hertta

Tupla

Kun silmäni mä auki saan...

… ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin… Panda avasi toisen silmänsä tänään ja toinenkin silmä on jo raollaan. Pentulaatikossa myös melkein kävellään jo. Kiehtovaa seurata, kuinka pennut päivä päivältä kehittyvät pieniksi koirayksilöiksi.

Pentujen syntymä ja ensimmäinen viikko

Laskettu aika, 63 vuorokautta synnytyksestä, oli määrä tulla täyteen kesäkuun viimeisenä päivänä. Sonin lämmöt laskivat kuitenkin jo lauantai-iltana ja se oli haluton lähtemään lenkille. Tästä osasin päätellä, että synnytys taitaa tapahtua vielä viikonlopun aikana.

Ylhäältä alas: Musti, Hertta, Panda, Läikkä, Tupla ja jalan vieressä Möhkö

Sunnuntaina 28.6. muu perhe lähti päiväreissulle mökille, jotta Soni saisi synnytysrauhan. Iltapäivällä synnytyksen voi todeta käynnistyneen ja ensimmäinen pentu, tyttö Läikkäselkä (205g), syntyi klo 17:40. Seuraavaa pentua ei kauan tarvinnut odottaa, sillä tumma tyttö Mustikka (220g) syntyi klo: 18:08. Ensimmäinen uros, isokokoinen (244g) Möhköfantti syntyi kovan puserruksen jälkeen tunnin päästä klo 19:10 ja sai nopeasti seurakseen pienen (185g) vaalean tytön Hertan. Klo 20:10 syntyi hurmaava vaalea tyttö Panda (212g) ja päivän päätteeksi syntyi vielä toinen, tismalleen veljensä kokoinen uros Tuplatäplä (244g). Soni hoiti koko synnytyksen itse ja itselläni olo oli kuin olisin katsellut avaran luonnon livelähetystä - uskomatonta, mitä pieni koirani osasikaan tehdä täysin vaistojensa varassa! Minun tehtäväkseni jäi lähinnä alustan puhtaana pito ja syntyneiden pentujen punnitseminen (sitä Soni ei sentään osannut tehdä).

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Nyt kun pennut ovat "jo" viikon vanhoja uskaltaa hiukan hengittää, sillä näyttää siltä että kaikki ovat päässeet hyvin elämän alkuun kiinni. Paljonhan noista laatikon asukeista ei vielä voi sanoa, mutta tyytyväisiltä vaikuttavat ja kaikki ovat jo miltei tuplanneet syntymäpainonsa, joka on hieno saavutus kun ottaa huomioon, että pennut olivat jo syntyessään kookkaita. Sonilla on kova työ imettää porukkaa ja sillä onkin aivan loputon ruokahalu. Ruokamäärä normaaliin nähden on tällä hetkellä nelinkertainen. Muutamat ensi päivät Sonin sai miltei kantaa pihalle, mutta nyt sekin on silmin nähden rentoutunut ja uskaltaa lähteä noin 20 minuutin kävelyille. Seurallinen kun on, tulee Soni mielellään viettämään aikaansa olohuoneeseen seuraamme, mutta heti kun pentulaatikosta kuuluu pienikin vikinä, sinkoaa se tarkastamaan pentujaan. Yöllä Soni käy välillä torkuilla vieressäni ja pitää sängyn vieressä olevaa pentulaatikkoaan silmällä yläilmoista käsin. Oman perheen ihmiset, lapset mukaan lukien, saavat tarkastella pentuja mielin määrin, mutta mikäli niitä meinaa ruveta sylittelemään on hyväksyttävä se, että  äitikoira seuraa tapahtumaa silmä kovana noin sentin päästä. Pentujen hoidossa on siis päästy helpolla, pentulaatikko siivotaan ja pennut punnitaan päivittäin, mutta muuten saa keskittyä huokailemaan ihastuksesta laatikon reunalla. Toinen koiramme saa kulkea asunnossa vapaasti ja koirat ulkoilevat yhdessä, mutta makuuhuoneessa sillä on asiaa ainoastaan sille seinustalle, jolla pentulaatikko ei sijaitse. Hienosti koirakaverit kunnioittavat toisiaan ja elämä on meillä saanut jatkua miltei mallillaan.

Siivous- ja punnitushommien ajaksi muutamme laatikkoon...

… jonne äitimme pakenee meitä välillä, kun haluaa omaa aikaa.

Pentueen sukutaulu: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=DK13438%2F2010&RekNoE=ER22050%2F13&Sukupolvet=5

Seuraavassa postauksessa lupaan kertoa lisää molemmista vanhemmista sekä astutusreissustamme Tanskaan.

Disclaimer: Pentulaatikkonimet on keksitty synnytyksen edetessä nopeimman mahdollisen tunnisteen perusteella, eivätkä ne noudata käytössä olevaa nimeämispolitiikkaa. Niitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, eikä varsinkaan ns. oikeaksi käyttönimeksi pennulleen. :)