Soni

Lupasin kertoa jotakin pentueen vanhemmista ja tietysti helpompi on aloittaa tästä omasta yksilöstä, eli pentueen emästä Sonista. Sonihan on meidän perheen ensimmäinen pihakoira, joka tuli taloon meidän asuessamme Tanskassa. En ollut tätä rotua aiemmin tavannut, mutta työkaverini kehotti minua tutustumaan rotuun kun aloin puhua pienen koiran hankkimisesta. Meillä oli tiedossa, että vanha whippetimme ei enää kauan elä, joten halusin toisen koiran ja elämäntilanteesta johtuen tuntui mukavalta, että koira olisi aikuisenakin kätevän kokoinen, lapsiystävällinen ja kaikin puolin helppohoitoinen, eli lähtökohtaisesti perusterve, liioittelematon rakenne sekä lyhyt karva olivat kriteerit. Halusin myös aktiivisemman ja sosiaalisemman koiran kuin whippet oli ollut, enkä halunnut enää voimakkaasti metsästysintoista koiraa. Totta puhuen pentua katsomaan mennessämme en ollut ihan varma mitä vastassa olisi, mutta kasvattajalle sisään päästyämme olin aivan myyty - tämä rotu valloitti perheemme kerralla!

Millainen koira Soni sitten on? Se on aktiivinen ja seurallinen koira, joka haluaa osallistua kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Se on myös kova tarkkailemaan pihapiirin tapahtumia, mutta ei hauku sisällä käytännössä muuten kuin käskystä. Koska asumme kerrostalossa, opetimme sen heti pennusta asti hiljaiseksi kieltämällä tapahtumien ääneen kommentoimisen. 

Sohvan selkänojalta pienikin näkee paremmin. Pihakoira haluaa nähdä ja näkyä.

Soni - pihakoirille tyypilliseen tapaan - haluaa olla lähellä omaa ihmistä. Se nukkuu mielellään sängyssä jalkojeni vieressä, mutta joskus on pakko päästä myös ihan kasvojen lähelle kuuntelemaan omistajan hengitystä. Mikäli ei halua koiraansa sänkyyn, voi olla hyvä aloittaa omaan paikkaan totuttelu omistajan sängyn vierestä. Pienenä pihakoira ei yllä kiipeämään sänkyyn (ja jos se sinne nostetaan, pitää olla varovainen ettei se pääse putoamaan!), mutta jos (ja kun) sen kerran sinne ottaa, on vaikea enää perääntyä. Koiraa ei toki tarvitse päästää ihmisten makuutiloihin lainkaan, mutta pienen pennun jättäminen yksin koko yöksi (etenkin jos se joutuu jo työpäivän ajan olemaan yksin) voi olla koiraa kohtaan melko stressaavaa. Pihakoira leimautuu vahvasti perheeseensä ja se haluaa tuntea kuuluvansa osaksi laumaa, eikä haluakaan olla itsenäinen ja omissa oloissaan perheen ollessa kotona.

Läheisyys lämmittää

 Pihakoira on "suuri koira pienessä paketissa" ja se pärjää täysikasvuisena hienosti isojen koirienkin kanssa - luonnetta ja pelisilmää riittää. Pihakoira on pentuna niin pieni, että sitä tulee suojella jäämästä isompien koirien jalkoihin, eli kovin rajuihin leikkeihin sitä ei tule päästää. Turvallisten isojen koirien kanssa voi huoletta lenkkeillä ja leikkiä yhdessä, jos tietää että isommat eivät ole liian rajuja. Aikuisena pihakoira tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja, meillä kerrostaloasukkaina lenkkeillään noin 3 tuntia päivässä, omakotitalossa asuvalle soisin omatoimisen pihapuuhailun lisäksi ainakin yhden, vähintään tunnin lenkin päivässä. Soni on luonteeltaan aika topakka ja kiireinen, eikä siltä jää mitään huomaamatta. Se tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa, mutta on niitä kohtaan helposti dominoiva. Koska se on kasvanut isomman, itseään huomattavasti lepsuluonteisemman koiran kanssa, se luulee etteivät fyysiset ominaisuudet rajoita sitä vaan mikäli tiukka tilanne tulee, on kaveri heti selän takana puolustamassa. Käymme koirapuistossa satunnaisesti ja Soni ei ole koskaan joutunut tappeluun kenenkään kanssa. Sillä on pieneksi koiraksi melko reippaat leikit ja ronskit otteet.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuva: K. Reikko

 Meillä koirat asuvat perheen keskellä ja ne ovat tottuneet lapsiin ja kaikkiin elämän perusääniin ja -toimiin. Koska pihakoira on pienenä hyvin pieni, ei se ole alle kouluikäisten lasten nosteltavissa ja hyvin pieniä lapsia tulee valvoa pennun kanssa koko ajan. Vahingossakin voi sattua, jos pentu putoaa sylistä tai jää vauhdikkaan leikin jalkoihin. On aikuisten tehtävä opettaa lapsia kunniottamaan pientäkin koiraa ja käsittelemään sitä oikein. Pihakoirajalostuksen kulmakivi on rodun lapsiystävällisyys. Vanhoissa kuvissa rodun edustajat poseeraavat usein lasten kanssa ja yksi tärkein jalostuskriteeri on aina ollut luotettavuus lasten kanssa. Soni on aina ollut hyvin ystävällinen kaikille lapsille ja se leikkii ja touhuaa mielellään lasten kanssa. Soni on myös lasten talutettavissa aikuisten läsnäollessa, mutta sen verran siinä on voimaa, että kurren tai pupun nähdessään lapsi ei sitä pysty pysäyttämään.

Aurinkoläikässä.Soni ja Peppi. Peppi asuu Suomessa lapsiperheessä ja on Kidoun pentu aiemmasta pentueesta Tanskassa. Iloinen, peloton ja sosiaalinen sekä (toistaiseksi) terve pihakoira.

Pihakoira on iloinen, sosiaalinen ja seurallinen sekä ehdottomasti huumorintajuinen ja älykäs rotu. Siitä saa kauniisti käsittelemällä ja kunnollisella kotikasvatuksella mitä parhaimman perheenjäsenen, joka parhaimmillaan elää pitkän ja terveen elämän. Pihakoirassa on vain yksi yleisesti tunnettu huono puoli - niitä on harvoin perheessä ainoastaan yksi, vaan rotu vie helposti mennessään.