Neljäs viikko vietettiin maalla Hauholla. Heti kärkeen aloitettiin kiinteiden ruokien syöminen Royal Caninin Starter Mousse-purkkiruoalla. Ensimmäisen aterian syötin käsistäni, eikä kenelläkään vielä alkuviikosta ollut hampaita suussaan. Viisi päivää myöhemmin tilanne oli jo toinen, ja pienet naskalit tuntuivat selkeästi! Ruoka maistuu kaikille pennuille hyvin ja sitä tarjottiin kaksi kertaa päivässä: ensin pelkkää purkkiruokaa ja loppuviikosta mukaan oli sekoitettuna hyvin turvotettua Purina Pro Planin pienten pentujen kuivaruokaa, jota pentujen olisi tarkoitus syödä myös uusissa kodeissaan.
Niin uutta ja eksoottista, että osa pennuista suorastaan tärisi jännityksestä! |
KUKKUU! Terv. Panda |
Kynsiä leikkasin joltakin miltei päivittäin ja viikon mittaan pennuilla riitti myös runsaasti ihailijoita. Pennut selkeästi nauttivat saamastaan huomiosta ja Sonikin on jo täysin vapautunut vieraiden läsnäollessa. Pennut kuitenkin väsyvät erittäin nopeasti, joten visiitit ovat vielä perin lyhyitä. :)
Kiinteän ruoan aloituksen seurauksena Soni viettää selkeästi vähemmän aikaa pentujen kanssa ja esimerkiksi öisin pennut nukkuvat pitkiä pätkiä vailla imetystä. Alkaahan tuo jo aika tuskaiselta näyttääkin, Soni on nimittäin melko pieni koira ja kroppa on tosiaan ollut kovilla tämän kuusikon kanssa.
Romulus, Remus ja pari muuta kaveria |
Kotimatkalla kuljetuslaatikosta kuului jo ajoittain pientä protestointia, vaikka matka kaikkinensa sujui jälleen mallikkaasti. Kotona pennut pääsivät muuttamaan olohuoneeseen, jossa ne saavat paitsi aiempaa enemmän tilaa, myös mahdollisuuksia tutustua ja tottua kodin elämään entistä monipuolisemmin.
Se "virallinen" pentulaatikko, jossa automatkan jäljiltä vielä kuljetuslaatikko |